Jaakko Alavuotunki Vasemmalta ylänurkkaan

Helsinki on riippuvainen muusta Suomesta

Vihreiden Jukka Relander asettaa kirjoituksessaan Helsingin ja muun Suomen edut tympeällä tavalla vastakkain. Relanderin mielestä Helsingissä tehty työ pitää muun Suomen asuttuna ja aluepoliittiset ratkaisut eivät tuo mukanaan talouskasvua.

Pääkaupungin valinta on ollut Suomessa aina aluepoliittinen ratkaisu. Ruotsin vallan aikana pääkaupunki oli loogisesti Tukholmaa lähellä oleva Turku. 1800-luvulla valta vaihtui ja venäläiset halusivat pääkaupungin lähemmäksi Pietaria, joten Helsinki-nimisestä kalastajakylästä tehtiin Suomen hallinnollinen keskus.

Mitään muuta järkevää perustetta valinnalla ei ollut. Turku olisi ollut logistisesti edelleen järkevin vaihtoehto. Helsinkiä merkittävämpiä kaupankäynnin keskuksia maasta löytyi runsaasti. Esimerkiksi Oulu on perustettu 1605 ja se sai tapulikaupunkioikeudet jo vuonna 1765. Oulu oli pitkään Suomen laivanrakennusteollisuuden ykköskaupunki.

Helsinki kasvoi nykyiseen asemaansa 1900-luvun aikana. Sen vauraus perustuu kaupungistumisen kiihtymiseen, valtionhallinnon keskittymiseen ja sitä kautta myös yritysten pääkonttoreiden sijoittumiseen pääkaupunkiseudulle. Keskittyminen on johtanut myös inhimillisen pääoman joukkosiirtymiseen etelään. Muualla koulutetaan työvoimaa, joka muuttaa Helsinkiin.

Helsingissä ei kuitenkaan tuoteta riittävästi energiaa omiin tarpeisiin, ruoasta ja raaka-aineista puhumattakaan. Ilman muuta Suomea se selviäisi ehkä viikkoja. Myös suurin osa Suomen vientiteollisuudesta on muualla. Esimerkiksi ict-alalla Oulu on ollut huomattavasti Helsinkiä merkittävämpi toimija.

Suomen teillä on valtava korjausvelka. Kansallinen omaisuutemme rapistuu käsiin. Kirjoituksessa halveksutut kolminumeroiset tiet pitää myös kunnostaa, jotta esimerkiksi bioenergian käyttöä voidaan kehittää. Helsingin metsät eivät taida tässä hommassa riittää.  

Vasemmisto on esittänyt elvytysohjelmassaan laajan paketin liikenneinfraan liittyviä panostuksia koko Suomeen. Pisara-rata on mukana muun Suomen tarpeita unohtamatta. Hankkeet tuovat mukanaan työtä ja talouskasvua ja ne kehittävät myös elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä koko maassa. Sopii toivoa, että Relanderin tympeä asenne ei edusta laajemmin vihreiden näkemyksiä liikenneyhteyksien ja elinmahdollisuuksien kehittämisessä muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllä nyt on pakko suositella, ihmettelen tosin, etteivät järkevät vihreät ole tähän mitenkään reagoineet, koska uskon joitakin olevan vielä jälelläkin.
Toivottavasti vaaleissa oikeassa Suomessa reagoivat.

ulf fallenius

Totuus on se että 50 vuoden sisällä kaikki elämä on 200 km säteellä Helsingistä .Oulu jää mutta siinä se on, muu autioituu lähes täysin.

Käyttäjän jukkarelander kuva
Jukka Relander

Uskon vakaasti Paul Krugmaniin, jonka mukaan mitkä tahansa kaksi aluetta hyötyvät molemminpuolisesti jos harjoittavat taloudellista vaihtoa keskenään. Tottakai Helsinki ja maakunnat harjoittavat taloudellista vaihtoa, ja siitä on hyötyä kaikille.

Blogaukseni pointti on kuitenkin se, että kun vaalikoneissa kysellään että olemmeko valmiita pitämään koko Suomea asuttuna, totean että teemme sitä jo. Ja ihan hyvä niin, kannatan toki tulonsiirtoja. Mutta samalla kannattaa muistaa, että Helsinki ei ole mikään Suomen kylkeen kasvanut parasiitti, vaan taloutemme moottori, josta täytyy huolehtia myös.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Minustakin Relanderin kirjoitus oli kehno ja se ei edusta puolueen linjaa. Kannattaa aina muistaa pitää erillään Helsingin Vihreät ja oikeat vihreät. :-)

Sen verran huomauttaisin kirjoitukseesi, että 1800-luvun alun Helsingin nimittäminen pelkäksi kalastajakyläksi on harhaanjohtavaa. Helsingin pikkukaupungin edustalla sijaitsi Euroopankin oloissa monessa mielessä hyvin merkittävä merilinnoitus Viapori. Sehän oli moderneinta ja arvokkainta, mitä Suomesta löytyi. Uuden vallanpitäjän siviilihallinnon sijoittaminen linnoituksen suojelukseen oli hyvin loogista.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Olen samaa mieltä sitä, että Relanderin blogi oli tympeä yleistys. Mutta Vasemmistoliiton tuki Pisara-radalle ei tee hankkeesta yhtään parempaa kuin se on (ja se on huono). Tässä asiassahan Vasemmistoliitto on (muidenkin) suuryritysten (kuin VR) lakeija, joko sitten tarkoituksellisesti tai ymmärtämättömyyttään.
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Toimituksen poiminnat